Yksi keskus, viisi toimipistettä
Saksa valittiin aikanaan tietoisesti Euroopan keskuksen paikaksi. Maa on yksi Euroopan tärkeimmistä automarkkinoista. Missään muualla Euroopassa ei ole yhtä monen arvostetun autonvalmistajan kotipaikkaa.
NGK Spark Plug Europe GmbH palvelee toimipaikastaan Ratingenista saksalaisia ja eurooppalaisia autonvalmistajia sekä varaosaliikkeitä. Yrityksellä on lisäksi omat toimipisteet Italiassa, Puolassa, Espanjassa, Venäjällä ja Turkissa mahdollisimman lähellä asiakkaita.
NGK:n menestystarina Euroopassa
NGK:n menestystarina Euroopassa alkoi yli 30 vuotta sitten: Jo vuonna 1979 perustettiin nykyisen NGK Spark Plug Europe GmbH:n edeltäjä NGK Spark Plug Deutschland GmbH. NGK on sittemmin kehittynyt Euroopassa japanilaisten moottoripyörien sytytystulppien tarjoajasta autonvalmistajien ja erikoiskaupan johtavaksi tekniseksi yhteistyökumppaniksi.
Tuskin yksikään autonvalmistaja tulee nykyään toimeen ilman NGK:n tuotteita. Esimerkki sytytystulpat: Saab alkoi 1976 asentaa NGK:n sytytystulppia autoihin. Vuonna 1983 seurasi Bentley, 1987 valmistajat Maserati, Renault ja Rolls Royce. 1990-luvulla valitsivat myös Alfa Romeo, Audi, VW, BMW, Opel, Fiat, Jaguar, Smart, Renault, Ferrari, DaimlerChrysler, Volvo ja Seat NGK:n. Uudella vuosituhannella joukkoon liittyivät Maybach ja Range Rover.
Tehokas logistiikka
NGK;llä on Ratingenissa tehokas, moderni varasto, joka palvelee sekä valmistajia että osakauppaa. Täältä toimitetaan yrityksen tuotteita autoteollisuudelle ja liikkeille kaikkialle Eurooppaan - virheellisten toimitusten määrä on äärimmäisen pieni.
Oma tekninen keskus
NGK:lla on Ratingenissa myös oma tekninen keskus. Siellä testataan perusteellisesti sytytystulppia, hehkutulppia ja lambdatunnistimia yhteistyössä autonvalmistajien kanssa ennen kuin ne hyväksytään sarjatuotantoon.
Yhteystiedot
NGK Spark Plug Europe GmbH
Harkortstrasse 41
40880 Ratingen
Puh.: 0049 (0) 2102 974 000
Fax: 0049 (0) 2102 974 149
NGK Spark Plug Europe: lukuja ja tietoja
NGK Spark Plug Europe GmbH:n palveluksessa on tätä nykyä yli 200 työntekijää - pääasiassa Ratingenissa. Tilivuonna 2009 yrityksen liikevaihto oli 30 miljoonaa euroa.




